tiistai 6. tammikuuta 2015

Tekniikoiden harjoittelua - virkkaus

Virkkaamalla voi tehdä erilaisia muotoja - sekä tasotöitä että kolmiulotteisia töitä. Virkata voi useille erilaisilla silmukoilla: esimerkiksi ketjusilmukoilla, kiinteillä silmukoilla, pylväillä, puolipylväillä, kaksoispylväillä, piilosilmukoilla ja nirkoilla. 

Virkkuukoukkuja on sekä metallisia että bambuisia ja puutikkuja. Virkkuukoukkua pidetään kädessä samalla otteella kuin kynää.

Virkkuukoukku kädessä oikealla otteella.

Koukun paksuus valitaan langan paksuuden mukaan - mitä ohuempi lanka, sitä ohuempi koukku. Koukun paksuudella voi säädellä sitä, kuinka kiinteää pintaa tuotteelle haluaa - mitä isompi koukku, sitä harvempi pinta.

Kursilla kokeilin ketjusilmukkaa, kiinteää silmukkaa, pylvästä ja piilosilmukkaa. Ketjusilmukka on kaikista silmukoista yksinkertaisin, mutta sillä voi tehdä pelkkää nauhaa.

Virkkasin linnun vartalon, sillä virkattu pinta sopii hyvin linnun höyhenpeitteeksi. Pallon virkkaaminen tuntui aluksi mahdottomalta, mutta vaikean alun jälkeen työ alkoi muotoutumaan kohtuullisen helposti, vaikka aivan tasaista palloa en ilman ohjetta saanut aikaiseksi. Aloitin pallon aloitussilmukalla ja muutamalla ketjusilmukalla, jotka liitin piilosilmukalla yhteen. Lopun tein välillä silmukoita lisäten ja välillä vähentäen.

Virkattu linnun vartalo
Virkattu linnun nokka
Lisäksi virkkasin karhun ja oravan korvat, oravan hännän ja linnun nokan, sillä koin, että virkkaamalla saan parhaiten haluamani muodon aikaiseksi (silmukoiden lisääminen ja vähentäminen on yksinkertaista).

Virkattu karhun korva

Virkatut oravan korvat (tupsuina huovutusvillaa)

Virkattu oravan häntä
Oppilaiden kanssa on hyvä aloittaa aloitussilmukan ja ketjusilmukoiden opettelusta melko paksua lankaa ja suurta koukkua käyttäen, jotta työskentely olisi mahdollisimman selkeää.

òAho, Hellevuo, Niemi: Tekstiiliopas Lankatyöt

òKarhu, Malmström, Mannila: Hyvä Sauma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti