Ompelukone ja ompelu koulumaailmassa
Koulumaailmassa
ompelukoneeseen ja koneompelun perusteisiin on hyvä alkaa tutustumaan
3.luokalla. Aluksi tutustutaan ompelukoneen osiin (poljin eli ompelunopeuden
säädin, käsipyörä, neulatanko, neula, paininjalka, paininjalan vipu, syötin
jne.) ja toimintaan opettajan näyttämästä mallista. (Elo, K. ym. 1981, 10.)
Lisäksi tutustutaan muihin ompelussa käytettäviin työvälineisiin, kuten
kangassaksien ja saksien eroon, neulatyynyyn, nuppineuloihin, mittalevyyn,
mittanauhaan, merkitsemiskynään, kangasliituun ja viivaimeen (Aho, K. 1980). Tutustumisen jälkeen
3.luokkalaiset harjoittelevat koneompelua. Aluksi opetellaan langoittamaan
ompelukone ja harjoitellaan suoraan ompelemista, minkä jälkeen ommellaan
käännöksiä, kaarteita ja kulmia. Harjoittelun jälkeen ommellaan oma työ:
3.luokkalaisilla tämä voisi olla esimerkiksi säilytystaskun, maskotin tai
hernepussin ompelu ilman kaavojen käyttöä. 3.luokalla opitaan käsitteet sauma
ja päärme sekä niiden tekeminen. (Aho, K. 1980.)
4.luokalla opitaan lisää
ompelukoneen käytöstä ja ompeluun liittyvistä työvaiheista. Opetellaan ottamaan
mittoja, piirtämään yksinkertainen kaava, käyttämään kaava-arkkia, sijoittamaan
kaava kankaalle sekä leikkaamaan kaavan mukaan. Lisäksi opetellaan työn
suunnittelua ja työskentelyjärjestyksen laatimista. Ompelukoneen käytöstä
opitaan puolaus, peruutus, neulan paikan valitseminen ja neulan vaihtaminen.
(Elo, K. ym. 1981.) 4.luokalla tehtäviä töitä voisivat olla kietaisuhame,
lannevaate, patalappu tai essu (Aho, K. ym. 1980).
5.luokalla opetellaan ottamaan lisää mittoja, käyttämään valmista kaavaa, leikkaamaan vaatteen osat, jäljentämään ompeluviivaa, laatimaan ja seuraamaan työskentelyjärjestyksiä, kaavojen ja vaatteen sovitusta, vetoketjun, vyötärön, helmapäärmeen ja vinokaitaleen ompelua (Elo, K. ym. 1981, 93 & Huovila, R. ym. 2009, 31). 5.luokalla valmistettavia töitä voisivat olla tossut, vetoketjupussi (esim. penaali), pesukinnas tai tyyny (Aho, K. ym. 1980).
6.luokalla opitaan valmistaan omien mittojen mukaan yksinkertainen kaava, ompelemaan itselle vaate, pussisauman tekeminen, poimuttaminen ja halkion tekeminen. Lisäksi 6.luokalla opitaan korjaamaan vanhoja vaatteita. (Elo, K. ym. 1981, 163.) 6.luokalla valmistettavia töitä voisivat olla sortsit, paita tai housut (Aho, K. ym. 1980).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti